Purin eilen oikein kunnolla murheita, tajusin, että murehdin ihan turhistakin asioista. Tajusin kans ketkä on oikeesti mulle tärkeitä. Hoksasin kans erään ainutlaatuisuuden, kuinka en vois elää ilman häntä.

Jos vain sinä, tuntisit minut paremmin
Jos vain sinä kuuntelisit paremmin
Jos vain sinä näkisit minut paremmin
Jos vain sinä kuulisit minut paremmin
Vapauta minut, ennen kuin painat deleteä

Jos vain sinä, voisit nähdä että palan.
Jos vain sinä tietäisit kuinka minua sattuu, kaikki vuoksesi

Jos vain sinä, jos vain sinä

Kuvat © Saara

BLACK AND WHITE

Ensimmäinen kuva tommosesta rennon kivasta asusta, tuntu vaan, että jotain yksinkertasta hei päälle.

Toisessa kuvassa lähin ulkoilee, samaa mustavalkosuutta päällä. Tongin huivilaatikoita ja bongasin tän viimetalvena H&M:ltä tilatun. Vähä vaihtelua siihen mun ainaiseen ruskeaan huiviin.

Hypin tohon legginssikuvaan varmaa puoltuntia, että sain hyvän. Ikinä en sorru salamaan, mutta nyt oli pakko.

Vaivauduin kans illalla pihalle ( luonnollisesti joskus salkkarien jälkee ). Tarkotuksena oli ottaa se viikon kuva, mutta mihinkäs sitä päädyttiinkään, heiluttelemaan kameraa hillittömästi, että katuvalot piirtää siihen kuvaan kivasti.

Viel viimeseks julkasen sen viikonkuvan:

Aiheena maisema, eikä tää nyt ole juuri mikään, mutta ihan kiva kuitenkin!

Kuvat © Saara

I came back

Täällä taas ollaan, uusia kokemuksia mukana kantaen :–D.

Hei, mitä tässä nyt saarnaa kirjottamaan, mennään asiaan! Laitoin teille kuvat “aiheittain”, eli pysytte kärryillä matkan kulusta.

Junamatkalla:

Chilipähkinät tais mennä matkalla parempiin suihin… okei, tunnustan.

Musiikkia kuunnellessa tais vierähtää parikin tuntia.

Näitä turistimaisemakuvia tuli kans matkalla otettua, ja juu, myönnän, että muokkasin tätä kuvaa ihan pikkasen vaan että näyttäis virtaviivaisemmalta…

Ihan vaan sisätilossa + kaupungilla:

Hihii, auringossa oli kuvan ottovaiheessa näin paljo, mutta myöhemmin katoin, ni oli päälle 13 :—). Kevätt ♥

Pitkästä aikaa sain hesen pehmistä, euron multa vei, mutta maistu kyllä rahan eestä ♥! Sitte pyyän anteeks tota taustaa, ei pöyälläkää oikee voinu ottaa, kun oli nii ruman värinen.

Tietomaassa:

Juu, en kertonukkaa, sinnekkin mentiin.

Näköalahississä ihan parhaat maisemat!

Tohon en uskaltanu mennä makaamaan. Harmittaa jälkeenpäin.

Siel oli semmonen pimee portaikko, jossa oli kaikenmuotosia ikkunoita. En saanu semmosesta hienosta pyöreestä kuvaa, ko oli niin alhaalla :—(

Nuo kaks viimestä laitan vielä kategorioihin, kun ne onnistu mielestäni.

+ sitte on viel yks mystinen kuva, jonka jätän yhteen valokuvausporukan viikkoaiheeseen…

Poistulomatka:

Autolla taitettiin tämä matka, parhaat otokset:

Vihdoin sato VETTÄ. Lumetsulaaaa ♥.

Sitten tottakai jotain silmäkuvia :—DD.

Ostokset:

AHAAHAH, jätin viimeseks parhaat, eli ostokset shoppailureissulta.

Kummatkin kaulakorut Seppälästä, 4,95€

Nämäkin legginsit Seppälästä, 9,95€.

Höh, muuta en löytäny, vaikka kaikki maailman kaupat kierrettiinkin.

Lisäsin taas uuden kyselyn, rullatkaa alaspäin, niin löytyy!

Kuvat © Saara

Loma ♥

Nyt siis pääsin VIHDOIN lomalle. Tätä on ootettu jo niin kauan. Aion nauttia täysin rinnoin lomailustani. Oon ni ilonen ♥!

Lomasuunnitelmia:

- shoppaiua

- oleskelua

- nukkumista

- herkkuja

- aurinkoa

- valokuvaamista ♥

- ja kaikkea superhyperrrihanaa !

Lähden sunnuntaina Ouluun, joten tuskin pääsen kirjottelemaan tänne kauheasti. Torstaina palaan, kirjoitan oiken PITKÄNPITKÄN jutun sitte teille.

Nyt en voi laittaa kuvia tänne ollenkaan, koska olen paikassa, jossa en niitä voi koneelle siirtää. Niimpä kuvia tulee vasta torstaina. Kyl te jaksatte oottaa :—).

Ihanaa lomaa teille, joilta se ei vielä ole ohi ! Otan vastaan hyvänlomantoivotuksia :—DD.

♥x100 : saara !

Kouluhommia & Akuankkaa (+1 erikoinen)

Koulun kanssa viel viimenen ponnistus ennen lomaa ( noh, ei nyt niin, huomenna vaan kuvista ja joku ihme urheiluiltapäivä, johon en edes voi osallistua poskiontelotulehuksen takia )! Aivot on tainnu jo ottaa hatkat ja lähteä kysymättä lupaa lomalle. Tottakai sitten kokeitten alla aivot on parhaimillaan lennolla KAAAUAS POOOIS, joten huomio väkisinkin kiinnittyy kaikkeen muuhun kuin lukemiseen ja läksyihin.

Tällä kertaa kouraan hyppäsi uunituore Aku ja vaikka miten yritin keskittyä lukemiseen, ei se luonnistunut. Päätin että aamulla tsemppaan ja niinhän minä tsemppasinkin, kokeet meni kohtalaisen hyvin :—).

Kävin siis lääkärissä tänään, poskiontelotulehduksen se totesi. Antibioottikuuri määrättiin, kolme kertaa päivässä, viikon ajan. Vieläpä inhoan lääkkeitä, mutta pitäishän mun tietää, että ne on vaan hyväksi mulle.

Pakko vielä hehkuttaa, enään 1 koulupäivä lomaan!

+1 erikoinen :

Ei tää nyt tän erikoisempi, saatte luvan päättää (kun itseltäni se tuntuu olevan niin vaikeaa…) puhelimenkuorieni värin. Eli jatkanko hopeilla kuorilla, laitanko piristävät pinkit, vai kenties turkoosit ?

♥: saara !

Kuvat © Saara

yritän.

Ehkä vaan kuvittelen tai sitten se on totta, tuntuu että olen yksin. Että ystävät jotenki kaartais mua, puhuis mulle entistä vähemmän, puhuis lyhemmillä sanoilla, hymiöittä, kiinnostumatta mesessä mun juttuihin. Ehkä tää vaan tuntuu, mutta oon todella yksinäinen. Todella. Yritän olla niin hyvä ystävä kaikille. Tulen hulluksi, saisimpa edes jonkun vastauksen, kuvittelenko vai enkö !

Tänään en kirjoitakkaan sydämmellä saara.

Kuvat ©  Saara

favourites

~ Pinkit kynnet: Nää mun lempparit nykysin. Kiva näpyttää läppäriä ja muutenki tehä kaikkee, ku niin piristävä väri (:

~ Rusettikaulakoru: H&M; 2.95. Rakastuin ensinäkemältä, pakkohan sitte oli tilata. Rusetit on pop ♥.

~ Paljettipipo: Hankinta mummon vaatekaapista. Syksyllä tosi ihana, tosin syksy meni menojaan. Talvella lämmittää päätä sisälläkin :–D.

~ Leopardilegginsit: Eläinkuvio just ihana. Vähän villimmät, yksivärisen paidan kaverit. Plussaa tuo se, että äärimmäisen mukavat jalassa.

~ Avainkaulakorut: Kesällä spraymaalilla värjätyt. Vanhoja avaimia löyty mummon kaapista. Idean taisinkin napata demistä. Jos laittaa kaikki kerralla, kilisee kaulassa mukavasti.

Huvitti tehä teille välillä tämmöne muotipostauski. EIEI, ei saa säikähtää, eikä olettaa väärin, että teen tästä jonkun muotiblogin. Valokuvauslinjalla jatkuu edelleen, tottakai.

Viime päivinä ollu silkkaa kidutusta, päänsärkyä, pahoinvointia… Huomenna varmaan joudun lääkäriin [ vaikka sitä inhoankin ] , kerta poskiontelotulehdusta täällä kotona epäillään.

Pysykääpäs terveinä, ♥: saara !

Kuvat  ©  Saara


Suru

Eli demivalokuvausporukan kanssa, meillä on joka viikko yksi aihe, joka päätetään maanantaina ja sunnuntaina viimeistään blogissa täytyy olla se kuva. Anteeksi kun minulla on kaksi kuvaa, mutta ne liittyvät hyvin toisiinsa. Joten tässäpä tulee minun:

Näen silmissäin vuotavan kyyneleen

putoavan mun tyhjään huoneeseen.

Ei mikään ei palaa,

Ei mikään ei palaa ennalleen.

Tyhjät seinät ympärilläin,

yritän jatkaa yksinäin.

Toivon jonain päivänä sun kuvas haihtuu mielestäin.

Tässä kuussa oon ottanu kuvia 370 ! ( säikähin. )

Kuvat © Saara

( heiheihei, uus osio MY STYLE, kommentteja siitä! )

beautiful day ♥

Aurinko paistoi suoraan olohuoneeseen. Aloin kuvailla kissaa, ku se niin nätisti istui ikkunalaudalla, ja sain siitä semmosia hienoja kuvia, kun leikin auringonvalon kanssa. Oli rauhalline ja keväine hetki, vaikka sisällä olinki.

Eilen onnistuneita kuvia 22 kpl.

Aloin leikkimään kameran kanssa. Kuvasin ensin ketjua. Kädestä ja suusta roikkumasta, pöydällä, vaikka missä asennossa. Menin tonkimaan kaappeja ja löysin sadoittain miniminiminihelmiä. Tungin sitten niitten helmien sekaan kaikennäköistä. Parhaat more photosissa.

Riina, pyydän vielä erikseen anteeksi, kun laitoin niitä kynsien kuvia. Ei ihme, että mua pidetään semmosena, jolla ei ole omia ideoita. Anteeksi.

Kuvat © Saara

Liian paljon asiaa teille :-)

Eli tänään tuli tarve kirjoittaa teille & huomasin, että mulla on liikaa asiaa. No mutta jos mennään tässä aihe kerrallaan tai jotain vastaavaa ? En ala yksittäisiä postauksia väsäämään tässä :).

Olen viimepäivinä kiusannut itseäni katselemalla kalliita digijärkkäreitä. Olen niin SUUNNATTOMAN kateellinen niille, jotka semmoisen omistavat tai saavat. Ärh !  Ei semmoista summaa saa tosta vaan kehiin. Ärsyttää ihan älyttömästi.

Näillä lietsoin itsessäni kateutta, vihaa ja masennusta. Olen liian ankara itselleni :(

Viimeksi saitte äänestää kynsieni seuraavan sävyn. Ikävä kyllä sain vain yhden äänen. Joten siis voittaja oli retropinkki :

( anteeksi ylikuivat käteni… )

Mä tein joskus tämmöset kynnet ja oisin tehny nytki jotain tontyylisiä ihania kuvioita, mut en jaksanu sitten vaivautuu.

Pakkaset ovat kiusanneet meitä täälläpäin asuvia [ ja muuallakin suomessa ] jo ihan liikaa! Kuka voi uskoa, että joskus lumi sulas ja tulis kevät ?? Hyvä etten oo jo masentunut tai jotain tän kaiken pimeyden ja kylmyyden jälkeen. Eräs tuossa aamullakin sanoi mulle, että ihan ko ois jääkausi. HYRRR!

Villasukat onneks pelastaa ♥. Varmaan varpaat ois jo tippunu pois ilman niitä :o

Perjantaina on eräs juhla ja oon ottanu kauheen stressin siitä päälle. Pitäs ottaa vielä tää päivä ja huominen ihan rennosti, mut sitten perjantaina annan itelleni luvan jännittää. Tai voishan sitä etukäteenki jännittää, jos sais päättää.

Mut tämmöstä sekavaa sitten tänää. Ihanaa loppuviikkoa teille rakkaille lukijoille !

♥: saara

Kuvat © Saara